Aii Energy Systems on toiminut vuodesta 2015 suunnitellen ja toteuttaen aurinkovoimaloita yrityksille. Toimintaperiaatteena on ehdoton rehellisyys ja laatu kaikessa tekemisessä. Aii Energy Systems on toimittanut 55 Omavoimalaa joiden tuotantokapasiteetti on yhteensä vuositasolla noin 15 Gwh. Aii Energy Systems on tehnyt hanke- ja rakennuslupavaiheen suunnittelua yli 300 ha aurinkopuistoihin. Toimipisteet sijaitsevat Helsingissä ja Varkaudessa.
Aii Corporation etsii nyt riveihinsä PROJEKTIJOHTAJAA AURINKOPUISTOHANKKEISIIN. Projektijohtajalla tulee olla vankka kokemus isojen kokonaisuuksien hallinnasta suurissa rakennusprojekteissa suunnittelusta lähtien. Useamman vuoden kokemus vastaavien projektien vetämisestä katsotaan eduksi. Projekti, johon tulet työllistymään, on kokoluokaltaan noin 40milj €.
Toivomme, että sinulla olisi jo kokemusta toimimisesta pienessä ja dynaamisessa yrityksessä. Vaihtoehtoisesti sinulla tulisi olla kokemusta edellä mainittujen hankkeiden läpiviennistä alusta loppuun. Pystyt tekemään päätöksiä itse ja reagoit muuttuviin asioihin niin päivittäisellä kuin kuukausitasolla. Hankkeen tulee olla hyppysissä koko ajan yhdessä alihankkijoiden ja heidän työmaapäälliköidensä kanssa sekä muun Aii:n henkilöstön kanssa.
Sinulla tulee olla kokemusta tilaajien, tilaajien edustajien sekä alihankkijoiden kanssa toimimisesta. Taloudellinen ajattelutapa vie sinua eteenpäin päivästä toiseen aina hankkeen loppuun asti.
Projektinjohto on vahvuutesi ja omaat erinomaiset sidosryhmätaidot. Olet parhaimmillasi muuttuvassa ja tiukassa paikassa sekä nautit haasteista ja niiden tuomista asioista. Johdat projektia ihmisläheisesti ja ymmärrät heidän tarpeensa jokaisessa käänteessä. Olet reilu johtaja ja omaat taloudellisen ajattelutavan.
Sinulla on kyky ja uskallus tehdä muutoksia, jotta projekti pysyy aikataulussa ja taloudellisesti kannattavana. Muutoksia tulee suurissa projekteissa varmasti ja tämä on yksi tärkeimmistä asioista mitä sinulta odotetaan.
Tärkein kyky on kuitenkin kokonaisvaltaisuus ja halu sekä kyky pitää langat käsissä. Vastuu ei saa pelottaa sinua vaan se toimii voimavarana omalla jaksamiselle ja projektin menestykselliseen hoitamiseen.
Asiakkaamme edellyttää:
- usean vuoden kokemusta vastaavien projektien vetämisestä
- hyviä suunnitteluohjaus- ja hankekehitystaitoja
- RI- tai DI-koulutusta
- erittäin hyvää suomen ja englannin kielen taitoa
- isojen kokonaisuuksien hallintaa unohtamatta päivittäistä toimintaa
Asiakkaamme tarjoaa:
- hyvät välineet etätyöskentelyyn
- mahdollisuuden asuntoon Varkauden alueella
- kilpailukykyisen palkkauksen
- mielenkiintoisen projektin sekä ammattitaitoisen tiimin tuen
Mikäli kiinnostuit tehtävästä, haethan mahdollisimman pian, sillä paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen oheisen hakulinkin kautta tai sähköpostilla osoitteeseen prorekrytointi@henkilostomestarit.fi otsikolla Projektijohtaja. Huomioithan, että haastattelemme henkilöitä jo hakuaikana.
Käy myös katsomassa työntekijävideomme suorarekrytoinnista https://youtu.be/7OEcTxcQSTI
Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy on rakennusalan ja talotekniikan toimialoilla toimiva henkilöstöpalveluyritys. Yrityksille tuotamme henkilöstöpalveluratkaisuja vahvalla ammattitaidolla. Työntekijöillemme olemme turvallinen ja luotettava työnantaja ja väylä rakennusalan uusiin haasteisiin. Mestareiden toiminta perustuu vahvoihin kumppanuussuhteisiin ja asiakaslähtöisyyteen. www.henkilostomestarit.fi