Sähköasentajia urakointiin (Raasepori)

Uusimaa

Sovitaan tekijän kanssa

6 - 12 kk

Turvallinen ja luotettava väylä rakennusalan uusiin haasteisiin

Vuonna 2016 perustettu Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy tuottaa monipuolisesti henkilöstöratkaisupalveluita rakennusalan yrityksille.

Mestareiden toimintaa ohjaavat aina yhteiset arvot ja pelisäännöt. Meille ja työntekijöillemme tärkeitä arvoja ovat nopeus, laadukkuus ja asiakaslähtöisyys. Odotamme työntekijöiltämme myös aitoa kiinnostusta alaa kohtaan.

Työnantajana olemme arvostettu muun muassa siksi, että välitämme aidosti työntekijöistämme.

Miksi valita Mestarit työnantajaksi?

Työpaikkakuvaus

Haemme nyt asiakasyrityksellemme sähköasentajia Dragsvikiin/Raaseporiin urakointikohteeseen. Kohteena on suureen rakennukseen tehtävät monipuoliset sähkösaneeraustyöt. Työkohteen arvioitu kesto on ainakin loppuvuoteen asti, mutta hyville tekijöille töitä on tarjolla pitemmäksikin aikaa. 

Emme edellytä hakijalta vuosien kokemusta sähköasentajan töistä, voit olla vaikka vastavalmistunut. Riittää kunhan omaat hyvän asenteen ja halun kehittyä. Edellytämme hakijalta nuhteetonta taustaa, sillä kohteessa suoritetaan perusmuotoinen turvallisuusselvitys. Mahdollisuus auton käyttöön katsotaan eduksi. 

Hakijalta edellytämme:

  • Sähköalan perustutkintoa
  • Pätevyyskorttien voimassaoloa
  • Hyvää asennetta työtä kohtaan
  • Oma-aloitteisuutta
  • Nuhteetonta taustaa

Tarjoamme hakijalle:

  • Asianmukaiset varusteet
  • Pitkän työkohteen
  • Mahdollisuuden kehittää omaa ammattitaitoa
  • Mielenkiintoiset työkohteet

Mikäli kiinnostuit tehtävästä, haethan mahdollisimman pian, sillä avoimet työpaikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen oheisen hakulinkin kautta. Huomioithan, että haastattelemme potentiaalisia hakijoita jatkuvasti.
 

Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy on rakennusalan ja talotekniikan toimialoilla toimiva henkilöstöpalveluyritys. Yrityksille tuotamme henkilöstöpalveluratkaisuja vahvalla ammattitaidolla. Työntekijöillemme olemme turvallinen ja luotettava työnantaja ja väylä rakennusalan uusiin haasteisiin. Mestareiden toiminta perustuu vahvoihin kumppanuussuhteisiin ja asiakaslähtöisyyteen. www.henkilostomestarit.fi

Haettavat työntekijät:

4

kpl

Tehtävänimike:

Sähköasentaja (LVIS)

Toimiala:

Sähkö

Työsuhteen tyyppi:

Määräaikainen

Työaika:

Kokoaikainen

Työn alkamisajankohta:

Työn sijaintikaupunki:

Raasepori,

Tuntimäärä:

40h/vk

Etsitkö töitä? Saa avoimet työpaikat sähköpostiisi, ensimmäisenä!