Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy täyttää kuusi vuotta

Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy täyttää kuusi vuotta. Rakennusalan henkilöstövuokraus ja suorarekrytointi.

Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy täyttää lokakuun 16. päivä kuusi vuotta. Mestarit on jatkanut tasaista kasvua myös menneellä tilikaudella.

“Kasvua on tullut edellisestä tilikaudesta noin 700 tuhatta, joten noin 8,5 miljoonan liikevaihdolla pääsemme päättämään tämän vuoden. Se on hieno saavutus”, kertoo toimitusjohtaja Timo Kallio.

Alalla on tällä hetkellä työntekijäpulaa, mutta Mestarit on pystynyt kuitenkin vastaamaan kysyntään ja palvelemaan asiakkaita samalla nopeudella ja laadulla kuin aiemminkin.

“Myös toimiston puolelle olemme saaneet lisää porukkaa, joten kasvusuunta on vahva monella eri osa-alueella. Tällä hetkellä vallitsee positiiviset tunnelmat tulevaisuuden suhteen maailmantilanteesta huolimatta”, Kallio kommentoi.

Kasvua suorarekrytoinneilla ja laajentuminen uusille alueille

Liiketoiminnan osa-alueista suorarekrytoinnin ja “headhuntin” osuus on kasvanut merkittävästi. Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy on myös laajentanut toimintakenttäänsä Uudenmaan lisäksi muun muassa Tamperelle.

“Meillä on Tampereella hyvä ja vakaa tilauskanta ja olemme hiljattain laajentaneet toimintaa myös Turkuun”, taustoittaa Kallio.

Timo Kallio kertoo, että Mestareiden tavoitteena tulevaisuudessa on olla rakennusalan laadukkain suorarekrytointiyritys.

“Tämän tavoitteen eteen teemme tiimin kanssa kovasti töitä. Meillä on aina ollut tärkeänä arvona korkea laatu ja yhteistyön ketteryys. Meillä on onneksi kokemuksen ja hyvän työn kautta kertynyt uskollinen asiakaskunta ja laajat verkostot”, hän summaa.

Avoimet työpaikat löydät täältä: https://www.henkilostomestarit.fi/tyopaikat/

Jaa tämä artikkeli

Lisää artikkeleita